Kumpi pelastaa: usko vai kaste?

Tämän artikkelin keskeinen sisältö käsittelee kysymystä, kumpi on tärkeämpää pelastuksen kannalta, usko vai kaste. Toinen teema on kysymys, miksi apostolinen usko ja opetus korvautuivat kirkollisella organisaatiolla ja miksi yksinkertainen palvonnan muoto muuttui virkamiesten määräysvallaksi. Kristillinen rakkaus hävisi ja tilalle tuli toisinuskovien vaino polttorovioineen; uskonpuhdistuksen johtohahmot lähettivät vastustajiaan kidutettaviksi, polttoroviolle tai hukutettaviksi. Pohdin myös kysymystä, onko kristikunnassa ymmärretty, että Raamattu käyttää kuvaannollisia ilmauksia kuten ’vedestä ja hengestä’ ja ’elämän vesi’ jne.

Kristillinen elämä maan päällä on mennyt niin sekavaksi ja riitaiseksi, että voidaan Kristuksen tavoin kysyä Luuk 18:8 mukaan … ”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”

Millaisiksi seurakunnat kehittyivät apostolisen ajan jälkeen?

Kristuksen aikana ei vielä ollut seurakuntia. Hänen jälkeensä, apostolien aikaan, niitä alkoi ilmaantua. Varsinkin Paavali, kansojen apostoli, oli ahkera vierailemaan seurakunnissa ja kirjoittamaan heille kirjeitään. Kristityt kokoontuivat useinkin perheisiin tai pieniin kokouksiin. Ei ollut organisoitua kirkkoa ja sen johdossa siihen valittuja diakoneja, pappeja ja piispoja (ἐπίσκοπος episkopos, päällekatsoja, ’aluejohtaja’) ja sitten ”Pyhä Isä” Paavi. Kun joku uskoi, hänet siihen ohjannut ihminen kastoi hänet. Näemme, miten kirkko muodostui ja sen virkamiehet. Enää ei kasteellekaan päässyt vain pyytämällä ja vakuuttamalla uskoaan. Piti saada lupa piispalta! Piti valmistautua jopa vuosien ajan. Kaste oli se ovi, joka johti pienen ihmisen seurakuntaan. Itse seurakunnasta tuli organisaatio, jossa oli monia eri asteisia johtajia.

Kirkon organisaatio vahvistui vuosisatojen aikana. Kirkko oli nykyisinkin voimissaan oleva katolinen (tarkoittaa yleinen) kirkko, jonka johdossa oli Paavi, Pyhä isä, jonka arvonimistä yksi on Jumalan Pojan sijainen eli Vicarius Filii Dei.

Kun kristinuskon alkuvuosisatoina uskottiin, että Pyhä henki tulee ihmiseen, kun hän uskoo. Nyt kirkko opetti, että kasteessa ihmisen alku (sylivauva) saa pelastuksen, kun Pyhä henki tulee häneen pyhäksi muuttuneen kasteveden mukana. Lutherin aikoihin tultaessa tämä uskonpuhdistaja muuttui hirviöksi; jos joku katsoi omantuntonsa vaativan vauvana saamansa kasteen vahvistamista aikuisena ja halusi ottaa kasteen uskonnollisen vakaumuksensa perusteella, hänelle vaadittiin kuolemantuomiota ’anabaptistina’. Kirkon ote ihmisestä oli rautaakin lujempi. Käytiin raivoisia uskonsotia. Polttoroviot paloivat. Noitavainoja ja niiden mukana noitia poltettiin.

Vasta nyt alkoi tulla kansankielisiä Raamattuja. Tähän astihan papit olivat saarnanneet latinaksi. Latina kun oli ’Jumala kieli’ ja Jumala ymmärsi sitä toisin kuin yksinkertainen kansa. John Wycliffe (Raamatunkäännös 1300-luvun lopussa) ja William Tyndale (ensimmäinen täydellinen Uusi Testamentti) ja monet muut sekä kirjapainotaito saivat aikaan muutoksen parempaan suuntaan. Muutos ei heti ollut kovin suuri. Olihan suurin osa kansasta lukutaidottomia. Tyndale käänsi esim. kreikan sanan πρεσβύτερος (presbuteros) tarkoittamaan papin sijasta ’vanhin’, mikä on vieläkin käytössä monissa vapaissa suunnissa.

Vielä tänäänkin elämme pimeydessä. Katolinen kirkko on suurin kristillinen kirkko. Protestantit lukuisine alakirkkoineen seuraavat perässä. Jos ei näistä löydä kotia itselleen voi kokeilla vapaita suuntia ja kirkkoja, joita muut eivät suostu pitämään edes kristillisinä (esim Jehovan todistajat), koska ne eivät tunnusta kolmiyhteistä Jumalaa.

Näissä kirjoituksissani olen yrittänyt perehtyä Raamatun sanaan ja sen perusteella kirjoittaa mielipiteeni. En ole minkään kirkon jäsen. Uskon Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja myös uskon Pyhän hengen olemassaoloon Isä Jumalan ja Kristuksen lähettäessä Pyhän Hengen (ks. 1 Piet 1:12 ”taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä”) toimittamaan sille annettuja tehtäviä. Isä antoi Pojalleen tämän ylösnoustua kaiken vallan niin taivaassa kuin maan päällä. Poika ei ole kuitenkaan Jumala niin kuin Isä, joka yksin on ainoa Jumala (1 Kor 8:6).

Kun luet tätä ja muita kirjoituksiani, ehkä pidät ylläolevan mielessäsi. Pyrin vain totuuteen, mitään muita tarkoitusperiä ja lähtökohtia jostakin uskonnollisesta yhteisöstä, ei minulla ole. Tunnustaudun apostolisen uskon kannattajaksi ja ihailijaksi.

Millaisia olivat apostolisen ajan seurakunnat?

Apostolinen aika päättyi Johannekseen. Hänen kirjansa Ilmestyskirja on viimeinen Raamatun kirjoista ja se on kirjoitettu Patmoksen saarella lähellä ensimmäisen vuosisadan loppua. Apostolien aikana kristinusko oli kielletty ja kristittyjä vainottiin. Tästäkin syystä seurakunnat olivat pieniä ja kokoontumiset pidettiin yksityiskodeissa.

Apostolinen usko ilmeni seuraavasti:

Apt 2:44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Mar 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Apostolien poistuttua seurakuntien johdosta, pikkuhiljaa myös sama tapahtui heidän oppilailleen. Kirkon historiassa alkoi aika, jota voisi kutsua kirkkoisien ajaksi.

Varhaiset kirkkoisät

Heidän työtään varmasti vaikeutti, että Uudesta Testamentista ei ollut kokonaista laitosta käytettävissä. Sen sijaan oli apostolien kirjeitä, joita apostolit olivat lähettäneet seurakunnille ja nämä lähettäneet kopioita eteenpäin toisille seurakunnille. Uusi Testamentti oli hajallaan eri puolilla monien eri kirjeiden ja dokumenttien muodossa. Vasta kolmannella ja neljännellä vuosisadalla se koottiin yhdeksi teokseksi, ja oli saatavilla sillä tavalla kuin nykyäänkin. Jos ei heillä ollut yhtenäistä Jumalan sanaa niin heillä oli uskoa ja intoa sitäkin enemmän toimia kiellettynä ja vainottuna. Kristittyjä oli kovin vähän verrattuna ympäröivään pakanayhteiskuntaan. Pakanalliset opit ja niistä saadut vaikutteet pyrkivät muokkaamaan seurakuntien opillisia käsityksiä. Nykyisin, jolloin kaikilla on Raamatunkäännökset niin kirjana kuin tietokoneellekin tallennettuna, ei kukaan voi syyttää tiedon puutetta. Silti maailman kristinusko on jakautunut lukuisiin eri kirkkokuntiin ja opillisiin suuntiin.

Apostolien väistyttyä myös apostolinen usko ja apostolinen oppi syrjäytyivät. Bereshford Job esittää, että kirkkoisät toivat uusia opetuksia ja käytäntöjä, jotka ovat täysin Uuden Testamentin vastaisia! Mitä kauheita opetuksia ja käytäntöjä he kehittivät ja toivat seurakuntiin. He puolustivat totuutta niin kuin he sen ymmärsivät ja heidän johtajuutensa ja vaikutusvaltansa kautta kristillinen evankeliumi säilyi ja levisi aikana, jolloin se oli luultavasti haavoittuvaisimmillaan. Alkukirkoissa ei oman käsitykseni mukaan puolustettu Jeesuksen ja Pyhän hengen jumaluutta. Jeesuksen Jumaluus sai vahvistuksensa Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 ja Pyhä Henki korotettiin Jumaluuteen ja osaksi kolmiyhteistä jumaluutta Konstantinopolin kirkolliskokouksessavuonna 381. 300-luvulla katolinen kirkko institutionalisoitui kristinuskon tultua hyväksytyksi valtionuskonnoksi Keisari Konstantinuksen ollessa kuolinvuoteella. Minulle suuri ihmetyksen aihe on, minkä vuoksi kesti Jeesuksen antaman opetuksen jälkeen monta sataa vuotta määritellä kirkolliskokouksissa kristillisen opin sisältö! Ja sekin meni väärin.

Ihmisten olisikin syytä mieluummin tutkia ja koetella kirkkoisien jättämä perintö Jumalan sanan valossa, eikä suinkaan uskoa, että Uutta Testamenttia pystyy ymmärtämään oikein vain kirkkoisien opetuksen valossa ja että kirkkoisät ovat avain Raamatun ymmärtämiseen. Tämä virhe on vainonnut kristillistä kirkkoa aina siitä lähtien. Kirkkoisien jälkeen eivät oppia muokanneet vain kunkin ajan kirkkoisät, vaan paavin merkitys alkoi korostua.

Seurakunnassa monet asiat ovat muuttuneet niin paljon, ettei nykyinen seurakuntajärjestelmä enää juurikaan muistuta sitä pienten perheyhteisöjen seurakuntaa mikä oli apostolisena aikana ja vielä jonkin aikaa sen jälkeen. Olisi pitänyt kaikesta huolimatta katsoa mitä Jeesus ja apostolit Uudessa Testamentissa sanoivat eikä antaa valtaa varhaisten kirkkoisien kautta yhä vallassa paisuvalle katoliselle kirkko-organisaatiolle.

Kirkkoisien johdossa seurakunnissa poikettiin raamatullisesta totuudesta. Seurakunnista tuli tse asiassa juuri sen vastakohtia mitä Jeesus ja apostolit olivat tarkoittaneet! En suinkaan väitä, että seurakuntia johtaneet kirkkoisät eivät olisi olleet Jumalaa ja Kristusta rakastavia uskon miehiä, mutta jokin meni ajan saatossa pahasti vikaan.

Merkittäviä kirkkoisiä:

Kleemens (kuoli v. 100)

Ignatios – Antiokeian piispa (kuoli v. 110)

Justinus Marttyyri (kuoli v. 165)

Irenaeus Lyonin piispa (piispaksi v. 177)

Tertullianus (Asui Karthagossa. – n. 155-230)

Cyprianus – Karthagon piispa (Kristityksi v. 246)

Missä mentiin vikaan?

Seurakuntien johdossa toimivat miespuoliset (tietystikin) vanhimmat, joita nimitettiin kaitsijoiksi tai paimeniksi. Heidän tuli olla 1 Tim mukaan: 3:1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
3 ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
4 vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
5 sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?

Kaitsijat olivat kasvaneet tehtäväänsä seurakunnan sisältä. Heidän oli määrä hoitaa seurakunnan johtavaa tehtävää, ei olla viran edustajana. Vaikka seurakunnissa oli tällaisia vanhimpia, ei heidän ja tavallisten seurakuntalaisten välillä ollut asemaan perustuvaa eroa. Kukaan ei ollut alkuseurakunnan kokouksessa johtajana. Jokaisella oli valta ja velvollisuus tuoda esille panoksensa seurakunnan kehittämiseen ja Jumalan sanan jakamiseen tavoitteena saavuttaa yhteisymmärrys. Jokainen saattoi tuoda esille ajatuksiaan, jos uskoi niiden olevan Pyhästä Hengestä.

Jo ennen kuin apostolit olivat kunnolla poistuneet tästä maailmasta, alkoi muutosten toteuttaminen seurakunnan jäsenistön kesken. Seurakunnan johtajasta muodostettiin virka, joka erotti heidät tavallisista seurakuntalaisista papistoksi. Tämä sai alkunsa jo ensimmäisen vuosisadan lopussa. Jeesuksella tai hänen apostoleillaan ei ollut mitään tällaisia ohjeita seurakunnille.

Kirkkoisä Ignatius ohjeisti kunnioittamaan piispaa kuten Jumalaa ja presbyteerejä apostolien tapaan. ”Älkää tekään tehkö mitään ilman piispaa ja presbyteerejä.” Ilman piispaa ei ollut lupa toimittaa kastettakaan. Papiston ja kansan ero muodostui yhä selvemmäksi. Apostolinen tasa-arvo oli mennyttä. Sen sijaan oli kehitetty uusi käsite, apostolinen suksessio. Siihen näytti sisältyvät oikeus kehittää kirkkoon uusia virkoja ja vieläpä uusia oppeja. Varhaiset kirkkoisät vaativat itselleen samaa auktoriteettia kuin alkuperäisillä apostoleilla oli, ja väittivät, että heidän opetuksensa oli siksi oikeaa. Eikä aikaakaan, kun muodostui uusi huippuvirka; piispojen piispa, paavi. Kaikki tämä ilman, että Raamatussa olisi mitään ohjetta tällaiseen pappisvirkojen muodostamiseen. Päinvastoin, Raamatussahan sanotaan painokkaasti: Mat 23:8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

Katolisessa kirkossa alkoi jo em. kirkkoisien aikana muodostua papisto. Pappia kutsuttiin isäksi ja itse paavi on yhä vielä ’Pyhä Isä’. Jeesus varasi tämän kunnianimen Jumalalle sanoen Joh 17:11 Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Paavihan lisäksi on antanut itselleen arvonimen Vicarius Filii Dei – Jumalan pojan sijainen. Siinä ovat Isä ja Poika samassa paketissa. Matteus 23:12 kertoo mikä on oleva heidän kohtalonsa: 23:11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

Seurakunnan johtajuus oli apostolien jäljiltä ollut palvelustehtävä, mutta siitä oli tullut virka ja viran myötä virka-asema, joka oli riippuvainen sen hierarkisesta asemasta. Tämä on kaikista selvimmin nähtävissä katolisessa kirkossa. Osin siksi, että katolisia on kaikista eniten, noin kaksi miljardia. Sama hierarkisuus on nähtävissä pienemmissäkin organisaatioissa, vaikkapa seitsemän miljoonan jäsenen Jehovan todistajissa.

Paavit ja piispat ja kirkolliskokoukset luovat uutta tulkintaa Raamatullisista kysymyksistä kirkkoisien opetusten pohjalta, kun kaiken pohjana pitäisi olla Kristuksen opetukset ja apostolien selitykset. Täytyy kyllä myöntää, että selityksiä ja jopa tulkintojakin tarvitaan. Mutta aivan uusien oppien tuomisessa pitäisi olla kovin pidättyväinen. Perinnäissäännöt (traditiot) olivat syrjäyttäneet Jumalan sanan. Matteus kirjoittaakin Jeesuksen sanat: 15:3 Mutta hän vastasi ja sanoi heille: ”Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden?
15:6 Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.

Fariseuksilla oli omat perinnäissääntönsä ja samalla linjalla ovat edenneet kirkkojen hallintojen edustajat apostolien ajan jälkeen.

Kastekäytännöt alkoivat erota Raamatun opetuksesta

Katsotaan alkuun muutama esimerkki Raamatun kastetilanteista:

Apt 2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan!” 41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin…

Apt 8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. – Kaikki, jotka tunnustivat uskonsa Jeesukseen Kristukseen, pääsivät kasteelle. Sanon tämän sillä perusteella, että jopa noitana tunnettu Simon pääsi kasteelle. (Apt 8:13)

Apt 8:36-38 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: ”Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?” 38 Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.

Apt 9:17–18 Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: ”Veljeni Saul, Herra lähetti minut – Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit – että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä.” 18 Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.

Apt 10:44-48 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47 ”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?”
48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

Mar 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”

Muutama huomio näistä Raamatun jakeista:

Jakeista käy ilmi, että

– kaste suoritettiin nopeasti sen jälkeen, kun kuulijat uskoivat kuulemansa eli tulivat uskoon. Markuksen jakeesta 16:16 käy ilmi, että vain ne, jotka uskovat, voivat pelastua. Usein sanotaan, että kaste pesee pois synnit. Itse katson kuitenkin, että kasteen syntejä pesevä vaikutus on kuvaannollista; usko pesee viime kädessä synnit pois ja ihminen pelastuu uskosta. Tämä on helppo hyväksyä, jos ajattelee kastettua, joka ei usko. Hänkö pelastuisi ilman uskoa?

Apostolisena aikana ei tarvittu kysyä lupaa piispalta, Pyhän Hengen lahjan saivat myös pakanat. Ja vielä olennainen asia, oletko huomannut tämän:

Pietari käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen! Matteuksessa 28:19 oleva kastamiskäsky sanoo, ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Tämä Kristuksen käsky annettiin Galileassa sen jälkeen, kun hän oli noussut ylös, mutta oli vielä maan päällä antamassa ohjeita apostoleille. Miten apostolit toimivatkaan? Kun helluntaina iso joukko eri kielisiä ihmisiä halusi tulla kastetuksi, apostolit suorittivat kasteen pelkästään Jeesuksen Kristuksen nimeen. No, tämä jae 19 onkin väärennös tältä osin.

Kaste suoritettiin apostolisena aikana veteen upottamalla pian sen jälkeen, kun kastettava oli tunnustanut uskonsa. Kastamiseen ei tarvittu kenenkään lupaa, vaan sen suoritti se henkilö, joka puheellaan oli saanut kyseisen henkilön uskomaan. Lapsia ei kastettu, kuten edellä perustelin. Ei myöskään järjestetty ”rippikouluja” tai muuta koulutusta.

Ja lopuksi Galatalaiskirjeestä: 5:6 ”Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.” Samaa voidaan sanoa myös kasteesta; pelastumiseen vaikuttaa usko, joka tulee rakkauden kautta.

Ketkä kastettiin?

Perhekunnat:

Apt 16:15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: ”Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä.” Ja hän vaati meitä.

18:8 Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.

10:44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. ἀκούω akoúō kuulla

to hear

to attend to, consider what is or has been said
to understand, perceive the sense of what is said

Lapsikaste

Mat 18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Mar 10:15 (ja Luuk 18:17) Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

Kun Jeesus sanoi, että taivasten valtakuntaan pääsevien on oltava lasten kaltaisia, nämä lapset, joihin Jeesus viittasi, eivät olleet kastettuja!

Kykeneekö pieni lapsi vastaanottamaan uskossa Jumalan valtakunnan? Ei tämä tarkoita, että pieni lapsi ymmärtäisi yhtään mitään Jumalan valtakunnasta. Se kuvaa vain pienen lapsen luottamuksellista uskoa; lapsi uskoo, kun isä tai äiti hänelle jotakin kertoo. Aikuisenkin tulee uskoa Jumalan sana samalla tavoin, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään. Kirkon opetus, että kastettaessa lapsi saa hänet pelastavan uskon, ei pidä paikkaansa.

Lapset kuuluivat ilman muuta käsitteeseen perhekunta. Perhekunnat kastettiin, mutta kastettiinko myös pienet lapset? Apt 10:44 sanoo, että Pyhä henki tuli kaikkien päälle, jotka kuulivat. Kreikaksi kuulla on ἀκούω akoúō, joka tarkoittaa sellaista kuulemista, jonka kuulijat ymmärtävät. Sylilapset ja pienet lapset eivät ymmärrä uskoon liittyviä kysymyksiä. Missä iässä kulkee raja? Israelissa pojat tulivat tähän ikään 13 vuoden iässä ja tytöt vuotta aiemmin. Tällöin heille järjestettiin Bar Mistva -juhlat, joiden myötä heistä tuli nk. lain ihmisiä. Tähän sisältyy käsitys, että he olivat nyt tarpeeksi vanhoja lain ymmärtämiseen. Ehkä tässä olisi ikäraja kastamiseen, en osaa varmasti sanoa. Muistettakoon, että kastettavat olivat pääasiassa pakanoita, mutta kastajat olivat pääasiassa juutalaisia, jotka saattoivat kastettavia valitessaan huomioida juutalaisia em. ikäkäsityksiä.

Syntyykö ihminen uudestaan kääntymyksessään uskoon Kristuksessa vai kastettaessa? Kasteen merkitys painottui Tertullianuksen aikana, koska uskottiin, että Pyhä henki pyhittää kasteveden samalla hetkellä, kun pappi rukoilee. Pyhä vesi kasteessa puhdistaa menneistä synneistä ja myös tulevista. Näin on papilla tärkeä merkitys kasteen suorittamisessa. Aikaisemmin apostolisena aikana ei tällaista veden pyhittämistä tarvinnut tehdä, vaan kaikki vesi kelpasi. Ei myöskään tarvittu pappia eikä piispan lupaa, vaan kuka hyvänsä uskova saattoi suorittaa kastamisen. Alun alkaen seurakunnan jäsenyyden ainoa edellytys oli Pyhän Hengen muuttama elämä. Kukaan ei edes puhunut olevansa sen ja sen seurakunnan jäsen. Mutta apostolien ajan päätyttyä seurakunnan jäsenyydessä tärkeintä ei ollut enää Pyhän Hengen vaikutus ihmisissä, vaan kirkollisten opinkappaleiden ja kurin hyväksyminen. Kun papiston merkitys kasvoi ja seurakunnista tuli kirkollinen organisaatio, kaste ja nimenomaan lapsikaste nähtiin keinona seurakunnan kasvattamiseen sekä sen pitämiseen kuuliaisena. Seurakuntaan liittyminen edellytti kastetta ja sen saamiseksi oli oltava kuuliainen seurakunnan johdossa oleville papeille. Kaste itsessään ei ollut enää se spontaani ilmaus uskosta Kristukseen kuin se oli alun perin ollut. Nyt se oli enemmän tai vähemmän pitkän muodollisen opetusjakson huipentuma.

Kasteenuusijat eli anabaptistit

Uskovien kaste (eli aikuiskaste, yleensä upotuskasteena)

Maailmassa arvioidaan olevan noin 800 miljoonaa protestanttia. Uskonpuhdistuksen tuloksena muodostuneisiin pääkirkkoihin, luterilaisiin, reformoituihin ja anglikaaniseen kirkkoon näistä kuuluu ehkä 250 miljoonaa. Uskovien kastetta opettavia kristittyjä on lähes kaksinkertainen määrä. Valtaosa näistä on helluntailaisia, baptisteja, metodisteja, adventisteja ja Jehovan todistajia. Anabaptismi eli uudelleen kastaminen uskovien kasteella sisältyy näin ollen monien kirkkokuntien opetukseen.

Anabaptismi tarkoittaa kreikankielessä uudelleenkastamista. Tämä kastajaliike käynnistyi samoihin aikoihin Lutherin uskonpuhdistuksen kanssa eli 1500-luvun alkupuolella. Kun Luther kannattajineen oli yksinomaan lapsikasteen puolella, anabaptistit hyväksyivät ainoaksi oikeaksi kasteeksi uskovien kasteen; uskovien kasteeseen pääsi osallistumaan kuka vain uskoi evankeliumiin. Uskovien kasteen saivat vain aikuiset. Nimensä mukaisesti se edellytti uskoa, jonka täytyi perustua tietoon. Tästä syystä Anabaptistit pitivät Raamatun käytäntöä ainoana oikeana ja hyväksyivät kasteen, joka annetaan vain sellaisille, jotka ovat kuulleet evankeliumin ja ottaneet sen hyväksyen vastaan. He myös opettivat, että seurakuntien tuli olla valtiovallasta riippumattomia. Kymmenet ja sadat tuhannet kävivät uskovien kasteella tai kannattivat muita Raamatusta löytämiään oppeja. Kun heitä vainottiin, he siirtyivät uusille paikkakunnille, jossa hetkeksi löysivät vapauden.

Myös Zwingli ja Luther korostivat Raamatun sanaa totuuden ainoana mittana. Reformistit halusivat vastuun Raamatun tulkinnasta ja ymmärtämisestä olevan kirkolla. Luther ei suonut tavallisille ihmisille oikeutta Jumalan sanan julistamiseen ja selittämiseen ilman asianomaisen virkamiehen antamaa lupaa. Anabaptistit tutkivat Raamattua ja löysivät sieltä uusia oppeja, joita kannattivat kirkosta riippumatta. Missä heitä vainottiin, sieltä he siirtyivät muualle. Vainoihin kuoli jopa satoja tuhansia uskovaisia. Uudelleenkastajat eivät löytäneet turvaa mistään. Uskonnonvapaus oli tuntematon käsite. Vasta 30-vuotisen sodan päätyttyä Westfalenin rauhaan vuonna 1648 tilanne katolisten ja protestanttien välillä rauhoittui. Kasteenuusijoita vainottiin 1700-luvulle saakka.

Kristinuskon kasvu on tapahtunut anabaptistiseen perintöön pohjautuvien kirkkojen kautta. Monelle kristitylle näiden kirkkojen merkittävä osuus kristikunnasta on yllättävää.

Miksi kasteen uusimiseen suhtauduttiin niin äärimmäisen kielteisesti? Eikö olisi voitu vain tulkita sen merkitsevän ”hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta” sen jälkeen, kun lapsena kastettu on aikuisena havahtunut huomaamaan, että hän on elänyt kovin syntistä ja arvotonta elämää ja nyt on tehnyt parannuksen? 1500-luvun vainot ovat mielestäni merkkejä pelosta, että kasteenuusijat saattaisivat kehittää keskuudessaan erilaisia yhteiskunnallisia arvoja kuin mihin esimerkiksi Luther oli kiintynyt. Lutherhan kannatti viranomaisvaltaa yhteiskunnassa ja anabaptistit olivat löyhemmän yhteiskuntajärjestyksen kannalla, oman aikansa sosialisteja tai kommunisteja.

Reformaatio pyrki palaamaan Raamatun opetuksiin; siksi onkin vaikea ymmärtää miksi vuonna 1517 alkanut Reformaatio kannatti lapsikastetta. Vähemmistö kuitenkin kannatti lapsikasteesta luopumista.

Uskonpuhdistuksen kannattajat olivat kuitenkin vailla yhtenäistä suunnitelmaa. Monet ymmärsivät, että liikkeen täytyisi pitää kiinni Raamatun opetuksesta, mutta eivät löytäneet siitä yhteistä tulkintaa. Siitä oltiin kuitenkin yhtä mieltä, että katolinen kirkko oli turmeltunut ja täynnä moraalittomuutta. Tähän sekamelskaan liittyivät anabaptistit. Heidän ja reformistien väliseksi kiistakysymykseksi näytti nousevan suhtautuminen lapsikasteeseen.

Martti Luther, Ulrich Zwingli ja Jean Calvin olivat tunnetuimmat reformistit, jotka henkeen ja vereen puolustivat lapsikastetta osana reformaatiota. Heidän vastustajansa olivat pienissä ryhmissä ja hajanaisissa liikkeissä toimivia. Eräs merkittävä uskovien kastettava puolustava oli Balthasar Hübmaier. Hänet nimettiin katolilaisen kirkon Trenton kirkolliskokouksessa (1545-63) yhdessä em. reformaattoreiden kanssa pääkerettiläisiksi. Hübmaierin ajatuksena oli, että uskoon ei voi pakottaa. Luther ja muut reformistit käyttivät kidutusta, polttorovioita ja muita vastaavia ankaria rangaistuksia pakottaessaan ihmisiä ’oikeaan’ uskoon. Hübmaierkin poltettiin roviolla vuonna 1528. Häntä pidettiin radikaaliutensa vuoksi jopa vaarana yhteiskunnalle. Hänen vaimonsa hukutettiin vähää myöhemmin jokeen.

Reformaation periaatteiden mukaan kunkin uskovan velvollisuus oli etsiä Raamatun totuus, jota noudattaa. Käytännössä yksilölle ei suotu uskonvapautta. Erityisesti kasteenuusijoita vainosivat sekä protestantit että katoliset. Hukuttaminen oli käytetty rankaisumuoto. Tällaisen kohtalon kokivat ihmiset, jotka vain tavattiin kasteenuusijoiden kokouksessa. Samoin kävi niille, jotka eivät antaneet kastaa lastaan.

Miksi luterilaiset ja katolilaiset yhdessä rintamassa vastustivat aikuisten uskovien kastetta, vaikka muutoin olivatkin verivihollisia? Uskovien kaste aikuisille ei ollut vain oppikysymys. Se oli mitä suurimmassa määrin myös valtakysymys. Luterilaiset ja katolilaiset ymmärsivät, että jos kaste siirrettäisiin aikuisikään ja kastettavat itse päättäisivät, haluaisivatko he tulla kastetuiksi, kastettavien ja kasteen myötä kirkkoon liittyvien määrä voisi vähetä tuntuvastikin. Kun lapsi kastetaan jo vauvana, hänestä saadaan uskontoon perustuva ote jo pienestä pitäen. Katolinen kirkko oli tämän oivaltanut jo varhaisten kirkkoisien aikaan ja nyt myös reformistit.

Kumpi pelastaa usko vai kaste?

Joh 14:6 Jeesus sanoi, ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. – Jumala lähetti poikansa suureen pelastustehtävään ja Jeesus on tämän jakeen todistuksen mukaan sen keskiössä. Apostolit noteerasivat tämän ja se ilmeni mm. siinä, että he kastoivat suuriakin kansanjoukkoja Jeesuksen Kristuksen nimeen. (Apt 2:38, 10:48)

Apt 16:31 Niin he sanoivat: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin muun ohella sinun perhekuntasi. – Tulkitsen tämän niin, että kastetun perhekunta voi pelastua, jos sen päämies pitää huolen perhekuntansa uskonnollisesta kehityksestä niin, että koko perhekunta tulee uskoviksi. Tärkeintä on kunkin ihmisen omakohtainen usko.

Apt 26:18 ”avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun [Kristukseen] synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.” – Jae Paavalin puolustuspuheesta. Uskomalla Kristukseen saa synnit anteeksi ja vielä perintöosan pyhitettyjen joukossa. Roomalaiskirjeessään (6:22) Paavali vahvistaa saman: Synnistä vapautumisen jälkeen ihmisestä tulee Jumalan palvelija, jonka hedelmä on pyhitys ja sen jälkeen lopuksi iankaikkinen elämä.

Mitä tarkoittaa pyhitys uskovan elämässä? Uskoon tulon jälkeen Pyhä Henki aikaansaa pyhityksen Jumalan sanan kautta. Se on jatkuvaa Pyhällä Hengellä täyttymistä, Jumalan työtä ihmisessä. Sen on kuvattu olevan sama kuin Hengen hedelmät, jotka ovat Gal 5:22 mukaan: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys, itsehillintä. Pyhittyvässä ihmisessä nämä tuntemukset alkavat yleistyä ja korostua.

Apostolien teoissa edellä 16:31 ja 26:18 tärkeintä ja pelastukseen riittävää oli usko. Kastetta ei mainittu. Uskova voi hyvin pelastua ilman kastettakin. Ihmisen on pyrittävä pyhittymiseen; eroon synnistä, elämään ja kehittymään uskossa.

Pyhän Hengen sinetti. Uskoon tullut saa paitsi synnit anteeksi ja pyhityksen myötä Pyhän Hengen hedelmiä elämäänsä. Uskova saa lisäksi Pyhän Hengen sinetin. Efe 1:13-14 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi – hänen kirkkautensa kiitokseksi. Efe 4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.

2 Kor 1:21-22 sanoo ”Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala,
22 joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.” Paavali todistaa, että Jumala on painanut sinettinsä uskoviin antanut Pyhän Henkensä vakuudeksi.

Mitä vaiheita sisältyy Efesolaiskirjeen 1:13-14 mukaan Pyhän Hengen sinetin saamiseen?

1) Totuuden sanan kuuleminen 2) Uskovaksi tuleminen 3) Pyhän Hengen sinetin saaminen

Ei sanaakaan kasteesta! Silloin kun tulemme uskoon, saamme Pyhän Hengen kasteen eli Pyhän Hengen sinetin sydämiimme.

Pyhälla Hengellä täyttyminen on vielä eri tapahtuma. Sellainen sattui Apostolien tekojen kertoman mukaan helluntaina. Apt 2:1-4 ”Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.” Jne. Pyhällä Hengellä täyttymiseen sisältyy tällaisia erikoisia lahjoja tai kykyjä, jotka ovat tarpeen jonkin tehtävän suorittamiseen.

Pyhän Hengen sinetti suojelee ihmistä lopun aikoina: Ilm 9:4 ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan.

Mar 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” – Usko pelastaa, vaikka ilman kastettakin.

Efe 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja

Paavalikin Roomalaiskirjeessään puhuu sydämen uskosta ja suun tunnustuksesta pelastuksen saamiseksi.

Room 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Room 8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

Kasteen pelastavasta vaikutuksesta on erilaisia käsityksiä. Apt 16:31 toteaa, että uskomalla Herraan Jeesukseen sinä ja sinun perhekuntasi pelastutte. Tässä ei edellytetä kastetta, usko riittää. Markus 16:16 myös vahvistaa, että jos ei usko, se joutuu kadotukseen. Usko näyttäisi olevan ratkaisevaa. Miten on ymmärrettävä Mar 16:16 ”uskoo ja kastetaan”? 1 Piet 3:21 vastaa ongelmaan: kaste on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Voimme myös ratkaista pelastumisongelman toteamalla, että ne, jotka ovat kastetut uskovien kasteella, pelastuvat, koska he ovat tunnustaneet uskonsa Kristukseen ja Jumalaan.

Apt 10:45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47 ”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin. Jae 47 osoittaa, että pakanat saivat ensin pyhän Hengen ja vasta sen jälkeen heidät kastettiin!!

Lopun aikoina, Herran päivänä Jumala kurittaa syntistä ihmiskunta. Monet uskottomat kuolevat. Raamattu tarjoaa kuitenkin poispääsyn tästä kurimuksesta. Apt 2:21 (Myös Room 10:13 ja Jooel 2:32) Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.’ – Huomaa sana jokainen. Ei Jumala kysy oletko kastettu tai oletko saanut Pyhää Henkeä itsellesi, oletko pakana vai kristillisen seurakunnan jäsen. Riittää, kun huutaa uskossa avukseen Jeesusta. Olen varma, että Jehovankin nimi kelpaa.

Entä miten lapset pelastuvat?

Lapsilta, varsinkaan sylivauvoilta, ei voi edellyttää uskoa. He eivät myöskään ymmärrä mitään kuulemastaan. On ollut aikoja, jolloin katsottiin, että pieni lapsi, joka menehtyi saamatta kastetta, joutui kadotukseen. Lapsikasteesta tuli katolilaisten virallinen pelastuskeino, jonka myös protestanttinen kirkko myöhemmin omaksui. Kastamattomat lapset joutuivat limbukseen, joka oppi on aivan keksitty eikä perustu Raamattuun. Limbus oli tämän opin mukaan helvetin reuna-alue. Nähtävästi lapsille piti kehittää tällainen lievempi helvetti – hehän eivät olleet edes tehneet syntiä! Limbus ei kuulu enää katolisen kirkon oppeihin.

Katsotaan muutama Raamatunjae:

Mar 10:13 ”Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.
16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.”

Jakeen 13 lapset ovat pieniä lapsia, kreik. παιδίον paidíon. Strong’s: a young child, a little boy, a little girl

infants
children, little ones
an infant

Jotkut näkevät näissä jakeissa selvän lapsikasteen puolustuksen. Eihän tässä puhuta kasteesta sanaakaan! Lapsia ei Jeesuksen aikana kastettu lainkaan. Kastamattomista lapsista Jeesus sanoo, että senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Vielä Jeesus sanoi: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

Jumalan valtakuntaan pääsevät ovat puhtaita ja synnittömiä. Juuri sellaisia ovat pikku lapset Jeesuksenkin todistuksen mukaan. He pääsevät Jumalan valtakuntaan, vaikkei heitä olisi kastettu. Lapset ovat synnittömiä eikä heissä ole nk. perisyntiä siihen asti, kunnes he osaavat itsenäisesti ajatella ja ymmärtää mikä on syntiä.

1 Piet 2:2 sanoo ”ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen”. Pietari puhuu kasvamisesta pelastukseen. Siitä voi päätellä, että lapsena saadun kasteen vaikutus ei kestä aikuisikään saakka. Se päättyy silloin kun lapsi on kasvanut nuoruuteen ja on alkanut ymmärtää tekojensa vaikutukset. Edellä katsoin esimerkkinä juutalaisia lapsia, jotka tultuaan 12-13 vuoden ikään, viettävät juhlaa, jonka yhteydessä heistä puhutaan ”lain ihmisinä” – ihmisinä, jotka tuntevat Tooran sisällön.

Lapsikasteen virstanpylväitä

Vuonna 253 Karthagon kirkolliskokous lausuu: vauvat tulee kastaa heti
400-luvun alussa lapsikaste on pysyvä osa katolisuutta
N. vuonna 1200 Paavi Innocentius III puolustaa lapsikastetta
1531 Philipp Melanchon julkaisee Augsburgin tunnustuksen puolustuksen
N. vuonna 1550 Trenton kirkolliskokous julistaa kirotuiksi lapsikasteen vastustajat
1951 Paavi Pius XII kehottaa hätätapauksissa kätilöitä itse suorittamaan kasteen
1958 Vatikaani säätää lapset kastettaviksi mahdollisimman pian

Tähän asti lapsikastetta oli puolustettu paavin ja kirkolliskokousten taholta. 1960 luvulla Vatikaani muuttaa mielipidettään todeten, että pelastus on mahdollinen ilman kastettakin.

Augsburgin uskontunnustuksen puolustus vuodelta 1531 kuitenkin väittää, että ”kaste on välttämätön pelastukseen, että lapset tulee kastaa ja ettei lapsikaste ole pätemätön, vaan välttämätön”.

Augsburgin tunnustuksen puolustus IX kohta

Yhdeksäs uskonkohta on hyväksytty. Siinä me tunnustamme, että kaste on välttämätön pelastukseen, että lapset tulee kastaa ja ettei lapsikaste ole pätemätön, vaan välttämätön ja tehokas pelastuksen saavuttamiseksi. Ja koska meidän keskuudessamme opetetaan evankeliumia puhtaasti ja tunnollisesti, olemme saaneet siitä myös sen Jumalan siunauksen, ettei meidän seurakunnissamme ole esiintynyt kasteenuusijoita. Kansa on näet Jumalan sanalla varustettu näiden rosvojen jumalatonta ja kapinallista lahkoa vastaan. Samalla kun me hylkäämme monta muutakin kasteenuusjoiden harhaa, me hylkäämme yksin tien senkin heidän väitteensä, että lapsikaste on hyödytön. Aivan varmaa on, että pelastuksen lupaus koskee myös lapsia. Mutta eihän se koske niitä, jotka ovat Kristuksen kirkon ulkopuolella, missä ei ole sanaa eikä sakramentteja, koska Kristus synnyttää uudesti juuri sanalla ja sakramenteilla. On siis välttämätöntä kastaa pikkulapset, jotta heidät saatettaisiin osallisiksi pelastuksen lupauksesta, tämän Kristuksen käskyn (Mat 28:19) mukaisesti: ”Kastakaa kaikki kansat.” Samoin kuin tässä annetaan kaikille pelastus, samoin annetaan kaikille kaste: miehille, naisille, lapsille, myös aivan pienille. Tästä seuraa johdonmukaisesti, että pikkulapset on kastettava, koska kerran pelastus annetaan kasteen yhteydessä. Toiseksi on täysin selvää, että Jumala hyväksyy pikkulasten kastamisen. Kasteenuusijoiden kanta, kun he hylkäävät pikkulasten kasteen, on siis jumalaton. Sen taas, että Jumala hyväksyy pikkulasten kasteen, näemme siitä, että hän antaa Pyhän Hengen tällä tavoin kastetuille. Jos näet tältä kasteelta puuttuisi pätevyys, ei Pyhää Henkeä annettaisi kellekään, kukaan ei pelastuisi eikä kirkkoa olisi olemassakaan. Jo tämä syy pelkästään riittäisi vahvistamaan hurskaasti ajattelevia kristittyjä, niin että he pystyvät torjumaan kasteenuusijoiden jumalattomat ja kiihkomieliset käsitykset.

Vedestä ja hengestä – elämän vesi

Joh 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Jeesus jatkaa jakeessa 3:5 Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Joh 4:11 Nainen sanoi hänelle: ”Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi?
4:14 mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”

Ilm 21:6 Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. – Jae on peräisin Ilmestyskirjan toiseksi viimeisestä luvusta, jossa kerrotaan uudesta taivaasta ja uudesta maasta. Uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta Jumalan luota. Jumala itse asuu ihmisten keskellä. Kaikki on tehty uudeksi. Tässä tilanteessa ei enää kasteta ketään, vaan se on päättynyt aikaa sitten. Kun Kristus sanoo antavansa elämän veden lähteestä lahjaksi, vesi ei ole kastevettä! Elämän vesi kuvaa ikuista elämää. Samoin on tulkittava elämän veden virta (22:1), joka juoksee Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. 22:1 Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Näin myös jakeessa Ilm 22:17 ”Ja Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Ja joka kuulee, sanokoon: ”Tule!” Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” – Janoaminen ei ole fyysistä janoa, vaan tiedon ja pelastuksen kaipuuta. Elämän vesi, jota on tarjolla lahjaksi, on Jumalan sanaa, johon uskomalla saa ikuisen elämän.

Johannes Kastaja sanoi Mat 3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

Jeesus sanoi Joh 3:5 ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”

1 Piet 1:23 sanoo ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.” – Tässä on vielä yksi kuvaus pelastustiestä; katoamaton siemen Jumalan elävän sanan kautta.

Mitä ’vesi’ tarkoittaa Raamatussa?

Raamatussa ’vesi’ ei aina tarkoita vettä tai kasteen vettä. Edellä olevista esimerkeistä voi päätellä, että ’vesi’ tarkoittaa Jumalan sanaa ja Pyhää Henkeä. Sitä tarkoittavat myös ’elävä vesi’ tai ’elämän vesi’. Ihmisillä on taipumus uskoa Raamatun sana kirjaimellisesti. Olisi hyvä muistaa, että suuri osa Raamatun testeistä on kuvaannollista ilmausta, vertauskuvia. Vesi on usein tässä roolissa.

Esimerkiksi Joh 7:37-39 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
7:38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.”
7:39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; Efe 5:25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
5:26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,

Seurakunnan pyhittäminen tapahtui siis sanan kautta; sana puhdistaa sen ikään kuin vedellä pesten. Niin Johannes kuin Paavalikin puhuivat vedellä pesemisestä kuitenkin tarkoittaen ’pesemistä’ Jumalan sanan kautta eikä kastetta.

5 Moos 32:2 Sateena pisaroikoon minun opetukseni, kasteena valukoon puheeni niinkuin vihma vihannalle, niinkuin sadekuuro ruohikolle. (’kaste’ ei ole tässä kastamista, vaan luonnonilmiö, engl. dew)

Joh 4:13 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,
4:14 mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” – Jakeet ovat kohtauksesta kaivolla. Jakeessa 10 Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle: ”Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ’Anna minulle juoda’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän [Jeesus] antaisi sinulle elävää vettä.”

”Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena.” Ehkä kaste vetenä ei pelasta, vaan se, että ihminen (aikuis)kasteen ottaessaan ottaa myös kristillisen elämän eri tavalla vakavasti kuin kastamaton. Hän on päätynyt pohdinnan jälkeen ratkaisuun, eikä halua osoittautua tuuliviiriksi, vaan pyrkii kehittämään itseään uskovana. Kaste on vain vedenjakaja eikä kaste sellaisenaan pelasta ketään. Ihminen voi myös palata entiseen syntiseen elämäänsä, joka taas merkitsee, että se ohjaus mikä kasteessa oli hänen se ottaessaan, on menetetty ja kasteen merkitys on nollattu. Entä pelastuuko myös lapsikasteen saanut? Jos hän koko ikänsä kuolemaan saakka on elänyt synnissä herjaten kaikkea pyhää. Lukeeko elämän kirjassa, että pelastuu, koska hänet on sylivauvana kastettu? Ei varmaan! Entä jos tämä syntisäkki elämänsä kalkkiviivoilla katuu ja pyytää Kristusta elämäänsä? Pelastuu. Ei lapsena saamansa kasteen johdosta, vaan armosta hänen kääntyessään Kristuksen puoleen syntiensä anteeksi saamiseksi.

Entä Kristuksen veri?

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh 3:16)

Jumala antoi ainoan poikansa kuolemaan ihmiskunnan puolesta. Hänen oli määrä tehdä uusi liitto ja uhrata itsensä ristinpuussa, että kaikilla häneen uskovilla olisi mahdollisuus pelastua ja saada ikuinen elämä. Seuraavat jakeet todistavat tästä.

Mat 26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Heb 9:18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.

1 Kor 11:25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni.” 11:27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.

Heb 10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

Joh 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. 54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. – Tässä viitataan Kristuksen asettamaan ehtoolliseen, jossa leipä symbolisoi hänen ruumistaan ja viini hänen vertaan. Mat 26:26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini.” 27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki; 28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

Room 5:9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. – Vihasta pelastuminen viittaa tulevaan Herran vihan päivään, jossa Jumala rankaisee uskottomia.

Kol 1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. – Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi, hän eli ihmisenä ja kuoli ihmisenä. Hän myös nousi taivaaseen ja asuu siellä ihmisenä. Ihmisenä Kristus kuitenkin sai Jumalalta kaiken viisauden ja oppi tuntemaan Jumalan tahdon. Kristus jalostui kärsimyksen kautta korkeaan tehtäväänsä; hänelle Isä Jumala antoi kaiken vallan niin taivaassa kuin maan päällä.

Ilm 5:9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista

Heb 2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen. – Kristus joutui kuolemaan, voidakseen toteuttaa Jumalan hänelle antaman tehtävän t.s. kukistaa kuolema. Siihen asti saatanalla oli kuolema vallassaan. Ilmestyskirjassa hän sanoo 1:18 ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

Kristuksen veri puhdistaa

Heb 9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

1 Joh 1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. – Ei pidä kuitenkaan ajatella, että Kristuksen veri automaattisesti puhdistaa ihmiset synneistä. Kristuksen veri on se pohja, joka mahdollistaa syntien anteeksi saamisen ja puhdistautumisen. Ihmisen täytyy kuitenkin olla uskossa ja katua syntejään tämän puhdistautumisen saamiseksi.

1 Joh 5:6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Edellä osoitinkin, että ’vesi’ tarkoittaa Jumalan sanaa ja Pyhää Henkeä. Kristus on siis tullut veden ja veren kautta eli Pyhästä Hengestä antaen oman verensä lunastusuhriksi.

Efe 2:13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.

Entä tekojen merkitys?

Jaak 2:18 Joku ehkä sanoo: ”Sinulla on usko, ja minulla on teot”; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.

2:14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?

2:17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.

Nämä Raamatunlauseet voisi lyhentää ja sanoa: usko ilman tekoja on kuollut. Voisi myös kysyä, miksi tekojen merkitystä ei tuotu esiin, kun väiteltiin uskon ja kasteen keskinäisestä tärkeydestä?

Usein Jumalalle riittää pienikin lähimmäistä auttava teko. Muistatte kertomuksen lesken rovosta; köyhä leski antoi kaksi pientä kolikkoa. Jeesus lausui tapauksesta Mar 12:43-44: ”Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. 44 Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä.” – Rikkaammat panivat uhriarkkuun liiastaan, mutta köyhä nainen pani koko elämisensä.

Aina ei pidä mitata rahan määrällä, vaan tarkoitusperällä. Matteuksen 6. luvussa painotetaan ”kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi”. – Jumala kyllä näkee, kun salassa livautat kolikon keräykseen. Myös sadanpäämiehen almut ja rukoukset oli pantu merkille; Apt 10:31 10:31 ja [Herran enkeli] sanoi: ’Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.

Jaakob jatkaa: 2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
23 ja niin toteutui Raamatun sana: ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.

– Tulkitsen tämän jakeen 24 siten, että ihminen voi tulla vanhurskaaksi teoistakin, mutta paras tilanne olisi, jos teot kumpuaisivat uskosta.

Kristinuskon historiassa on käyty kiistaa pelastuksesta. On väitetty, että ihminen ei voi omilla teoillaan vaikuttaa pelastukseensa. Vain Jumalan armo tuo pelastuksen.

Room 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. – Totta, saamme vanhurskauden Jumalan armosta, siksi että Jeesus lunasti meidät. Mutta huomaa, ettei armo tule yksin; armon saavat ne, jotka eivät täytä vanhurskauden vaatimusta, mutta jotka uskovat Jeesukseen.

Katsokaapa Mat 25. luku, jossa Kristus jakaa tuomioita ja kyselee, miksi ette auttaneet lähimmäistänne, kun tämä oli puutteessa tai sairaana?

Matteus kirjoittaa Jeesuksen sanoman. 25:44-46 Silloin hekin vastaavat sanoen: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?’ 45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: ’Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ 46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Ilm 20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

Teoilla on merkitystä.