Onko Raamattu todella jumalan sanaa

Raamatun Jumalallinen numerollisuus, numerokoodi


Onko Raamattu todella Jumalan sanaa? Tästä olen sisällyttänyt oman lukunsa näihin pohdintoihin. Siihen sisältyy keskeisesti todistus Raamatun jumalallisesta numerollisuudesta. Se ei tarkoita mitään pakanallista numeromystiikkaa. Tämän voimallisen Raamatun numerollisuuden todettuani uskon, että koko Raamattu on Jumalan sanaa, vaikkakin kirjoitusvälinettä on pitänyt kädessään ihminen. Niin tarkasti Jumalan sanaa, että yhdenkin kirjaimen muuttaminen alkutekstistä, rikkoo tämän jumalallisen numerokoodin. Näin on kuitenkin päässyt käymään: virheitä on voinut sattua jäljennettäessä, joko tahattomasti tai tietoisesti on tehty virheitä, jopa lisäyksiä. Tuhansista säilyneistä tekstikappaleista on kuitenkin rekonstruoitu melko hyvin alkuperäistä vastaava Raamatun teksti.

Raamattu kehottaa meitä kiinnittämään huomiota myös opin oikeellisuuteen. Yleensähän ihmiset eivät vaivaa päätään opillisilla kysymyksillä, vaan kulkevat massan mukana. Arthur Schopenhauer kirjoitti 1800-luvun alkupuolella: Ei ole mitään mielipidettä, vaikka kuinkakin absurdia, jota ihmiset eivät olisi valmiita hyväksymään, jos he vakuuttuvat, että se on yleisesti hyväksytty.

Kun itse vuosia sitten ensimäistä kertaa luin Uutta Testamenttia, monet kohdat olivat selviä ensimmäisellä lukemisella, mutta monet jakeet ohitin kiinnittämättä niihin huomiota.  Sitten ryhdyin tekemään kommenttejani tietokoneelle.  Näistä olen nyt koonnut muutaman keskeisen kokonaisuuden. Pyrin perustelemaan mielipiteitäni monillakin asiaan liittyvillä Raamatunjakeilla. Joissakin tärkeissä opillisissa asioissa huomaan olevani eri mieltä kuin valtakirkot. En kuitenkaan halua julistautua ainoan totuuden opettajaksi, mutta toivon, että lukija itse päättelee mikä on Raamatun opettama totuus.

Keräämäni ja näihin kirjoituksiin itselleni jatkotutkimuksia varten jäsentämäni muistiinpanot voivat toimia avuksi myös lukijalle. Jatkankin totuuden etsimistä ja saatan kirjoittaa uusistakin aiheista tai korjata näkemystäni vanhoista kirjoituksistani, jos se osoittautuu Raamatun todistuksen perusteella aiheelliseksi. Kreikassa, lähellä Tessalonikaa Bereanissa oli ihmisiä, jotka Paavalin opetuksia kuultuaan, itse varmistivat kirjoituksista oliko asia niin kuin Paavali oli opettanut. Tällaiseen tutkimiseen Raamattukin kannustaa. Lähes joka kodissa on Raamattu, mutta onko sitä edes avattu sen jälkeen kun pappi sen vihkimisen jälkeen antoi? Nykypäivänä on myös internetin kautta saatavissa paljon apuneuvoja Raamatun tutkimiseen. Kirkkojen johto saattaa nähdä tänäkin päivänä vaaran ihmisten omatoimisessa Raamatun tutkimisessa; ihmisethän saattavat muuttaa mieltään. Itsekin olen siihen valmis – jos Raamatun sana sen todistaa aiheelliseksi.

image_pdfimage_print