1

Yksi kaikkivaltias Jumala Isä Jehova

 

Mikä on Jumalan nimi?

Tiedämme, että Jumalan nimi on Jehova (tai Jahve), konsonantein lyhennettynä JHVH. Tässä tarkastelen kuitenkin millä nimillä Jumalaa kutsutaan ja myös miten Jumalan ja Jeesuksen nimet eroavat ja miten ne saattavat sekaantua. Molempia kutsutaan esimerkiksi Herraksi.

Jumalan nimi on pyhä ja sen vuoksi sitä ei saa turhaan lausua. Yksi käskyistä kuuluu: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Aikaisemmin sanottiin ”Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka turhaan lausuu hänen nimeään”. Jo vanhoista ajoista lähtien juutalaiset ovat ottaneet tämän käskyn niin vakavasti, etteivät ole ääneen lausuneet Jumalan nimeä, vaan käyttäneet Jumalasta nimeä Adonai.

Sekä Isä Jumalaa että Poikaa Jeesusta Kristusta kutsutaan Herraksi. Ainoastaan Isä Jumalaa kutsutaan arvonimellä Korkein tai Kaikkivaltias Jumala ja (Herra) Jumala. Jeesus Kristus, meidän Herramme, on Jumalan tai Korkeimman Poika. Raamatusta löytyy paljon esimerkkejä:

Luukkaan evankeliumi:
1:32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: ”Pyhä henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan pojaksi.
1:76 Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään,
6:35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
8:28 Kun hän näki Jeesuksen, parkaisi hän ja lankesi maahan hänen eteensä ja huusi suurella äänellä: ”Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, poika? Minä rukoilen sinua: älä minua vaivaa.”

Apostolien teot:
7:48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; …
16:17 … ”Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien.”

Hebrealaiskirje:
7:1 Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet;
2 Korinttolaiskirje:
6:18 ja olen teidän isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias.”

Ilmestyskirja:
1:8 ”Minä olen A ja O”, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
4:8 Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on.”
11:17 sanoen: ”Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.
15:3 Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: ”Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.
16:7 Ja minä kuulin alttarin sanovan: ”Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, totiset ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi.”
16:14 Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.
18:8 sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut.”
19:6 Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: ”Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.
19:15 Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
21:22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
22:5 Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.

Sanat Korkein, Kaikkivaltias (El Shaddai) ja Herra Jumala viittaavat aina isään Uuden testamentin kirjoituksissa. Kolmiyhteiseen jumalaan uskovat väittävät tosin Johanneksen käyttäneen sanoja ”Herra Jumala Kaikkivaltias” Jeesuksesta jakeessa Ilm 1:8: ”Minä olen A ja O”, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias”. Väärinkäsitys johtunee siitä, että edellisessä jakeessa puhutaan Jeesuksen toisesta tulemisesta: ”Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet…” 8. jakeen on tulkittu olevan jatkoa seitsemännelle.

Johanneksen evankeliumin kohtaa 8:58 on pidetty todisteena, että Jeesus tässä vahvistaa olevansa Jumala, kun hän käyttää ilmaisua minä olen: Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut.”

I am ’Minä olen’ kreikaksi ego eimi ἐγὼ εἰμί on KR 33 kääntänyt ”olen minä ollut” mikä vastaa asian oikeaa tulkintaa. Englanninkielinen sanonta I am eli minä olen, on johtanut tulkinnassa harhaan; on tulkittu, että Kristus käyttää Jumalan Moosekselle ilmoittamaa nimeään.

Katsotaanpa ensin mitä asiayhteys sanoo tapauksesta. Edelliset jakeet: 8:56 Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.” 8:57 Niin juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!” Ja tähän Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä (ollut).”

2 Moos 3:14 Jumala vastasi Moosekselle: ”Minä olen se, joka minä olen.” Ja hän sanoi vielä: ”Sano israelilaisille näin: ’Minä olen’ lähetti minut teidän luoksenne.” Exo 3:14 And God said unto Moses, I AM THAT I AM: and he said, Thus shalt thou say unto the children of Israel, I AM hath sent me unto you. NASB: God said to Moses, “I AM WHO AM”; and He said, “Thus you shall say to the sons of Israel, I AM has sent me to you.” hayah ’asher hayah הָיָה אֲשֶׁר הָיָה.
Jeesuksen sanominen fariseuksille tarkoitti Jeesuksen olemista Jumalan mielessä ja sunnitelmana jo ennen Aabrahamin aikana. Jumala taas luonnehtii nimessään ikiaikaista olemista ’Minä olen [ajasta aikaan se] joka minä olen’.

Seuraavassa varma todistus Jumalan nimestä: 2 Moos 3:15 selittää asian tarkemmin:

3:15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: ”Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen. – Jumalan nimekseen ilmoittama ’Minä olen se mikä minä olen’ on vaikeaselkoinen. Kun Jumala selvittää nimeään tarkemmin ja kertoo olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, asia selviää lopullisesti. Nyt kaikki Israelilaiset ymmärtävät kuka Jumala oikeasti on.

– Isä Jumala tunnustautui jo jakeessa 3:6: … ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.” Ja Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. – Jeesus ei ole ”Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala”, hän on Jumalan poika.

Me, Jumalan lapset, voimme kutsua Jumalaa Isäksemme ’Abba’. Room 8:15 … te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!” Jeesus sanoikin: Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” Kun täytämme Isämme tahdon, Jumalan Poika Jeesus Kristus kutsuu meitä veljikseen ja sisarikseen (Mat 12:50).

niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa” (1 Kor 8:6).

”Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule”. (Jes 43:10) 

KR 92 sanoo, ”ettei ennen minua ei ole jumalaa syntynyt”. KJV 1600-luvulta käyttää sanaa formed eli muodostettu. Olipa nyt sitten kyse syntymisestä, luomisesta tai muodostamisesta, on ilmoitus selvä: Jumalamme Jehova on yksi ja yksin Jumala. Eikä myöskään Hänen jälkeensä tule! Tämä on hyvä pitää mielessä Jumalan ilmoituksena profeettansa kautta kun pohdiskelemme vaikkapa Jeesuksen jumaluutta.

10 Ye are my witnesses, saith the LORD, and my servant whom I have chosen: that ye may know and believe me, and understand that I am he: before me there was no God formed, neither shall there be after me. (KJV) 

Israelin uskontunnustuksessa Shemassa (5 Moos 6:4) sanotaan: Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme (Elohim) , Herra on yksi (echad). Juutalaiset käsittävät Jumalan yhtenä eikä missään tapauksessa kolmiyhteisenä. Heprenkielen sana Elohim on monikollinen, mutta Vanhassa Testamentissa se on tarkoitukseltaan yksilöllinen. Jotkut tutkijat ehdottavat syyksi monikollisuudelle Jumalan majesteettisuutta. Näin ainakin silloin, kun kyse on Jehovasta, mutta muissakin yhteyksissä elohim viittaa yhteen, kuten: 2.Moos. 7:1 Mutta Herra sanoi Moosekselle: ”Katso, minä asetan sinut jumalaksi (elohim) faraolle, ja veljesi Aaron on oleva sinun profeettasi. Usein unohdetaan tai ehkä ei edes tiedetä, että ihmistä tai enkeliä saatettiin kutsua jumalaksi (elohim) silloin kun tämä toimi Jehova Jumalan valtuuttamana ja Hänen nimessään. Myös tuomareita ja kuningasta kunnioitettiin kutsumalla heitä jumaliksi (elohim). Edellä oleva esimerkki Mooseksesta on kuvaa Raamatun sananvalintaa hyvin. Jeesus itsekin vahvisti tämän käytännön. Joh. 10:34 Jeesus vastasi heille: ”Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ’Minä sanoin: te olette jumalia’? 35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli

Jeesuksen toiminta maan päällä oli samalla lailla Jumalan tahdon mukaan tapahtuvaa. Joh. 12:49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.  50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut.”

Joh. 14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.

Jeesus puhui mitä Jumala oli käskenyt Hänen puhua. Ne monet suuret ihmeteot, jotka Jeesus teki, ne itse asiassa teki itse Jumala. Jumala antoi Hänelle Pyhän Henkensä, jonka voimalla Jeesus suoritti tekonsa. Jeesus oli siis jumala (elohim) näin toteuttaessaan Jumalan tahdon. Apt. 2:22 sanoo: Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,. Jeesuksen omien sanojen mukaan Hän oli Jumalassa ja Jumala Hänessä (Joh. 10:38, 14:10)

5 Moos 6:4  Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Juutalaisuus on vuosituhansien ajan tunnustanut vain yhden Jumalan, Jehovan. Näin vielä tänäkin päivänä juutalaiset odottavat Messiasta, joka ei suinkaan ole Jumala, vaan Jumalan edustaja maan päällä – maallinen hallitsija, Israelin kuningas. Kun Jeesus tulee ja ottaa maan päällä vallan kaikilta maan hallitsijoilta, hän on tässä mielessä maallinen hallitsija, joka alistaa kaikki valtansa alle, kunnes sitten kun kaikki on alistettu, hän itsekin luovuttaa vallan takaisin sille, joka sen hänelle antoikin, Isä Jumalalle. 5. Moos. 4:39 niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta jumalaa ole. Moos. 32:39 Katsokaa nyt, että minä, minä olen, eikä yhtäkään jumalaa ole minun rinnallani. Minä kuoletan ja minä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan; eikä ole sitä, joka pelastaisi minun käsistäni.

Jes. 45:5 Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne,

Jeesus sanoi itse Jumalasta  5 Moos  6:4 sanoja tarkasti mukaillen: Mark 12:29 Jeesus vastasi: ”Ensimmäinen on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; Jeesuksen oman opetuksen mukaan suurin käsky on tämä. On siis vain yksi Jumala, Isä Jehova, ei ole kolmea jumala-persoonaa.

Saman vahvistaa Paavalikin: 1 Kor 8:6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa”

Johannes on evankeliumiinsa tallentanut itsensä Jeesuksen rukouksen Jumalalle. Siinä Hän sanoo:

Joh 17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

Sama evankelista kirjoittaa toisessa kohdin: 1 Joh 5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.

Kolminaisuusopin kannattajat näkevät tässä todistuksen Jeesuksen jumaluudesta väittäen, että “Hän” on nimenomaan Jeesus, eli Jeesus on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Voisiko olla, että Johannes on muuttanut mieltään? Ei, vaan kysymys on siitä, että “Hän” ei viittaa Jeesukseen, vaan “Totinen” tarkoittaa Isä Jumalaa. Miten voimme tulla tällaiseen johtopäätökseen?

Joh 17:3:n lisäksi totinen Jumala (true God) esiintyy seuraavissa Raamatunkohdissa: 2 Aikak 15:3 KJV Now for a long season Israel hath been without the true God, and without a teaching priest, and without law. Jer 10:10 Mutta Herra on totinen Jumala; hän on elävä Jumala ja iankaikkinen kuningas. Hänen vihastansa vapisee maa, ja kansat eivät kestä hänen suuttumustansa. 1 Tes 1:9 Sillä itse he kertovat meistä, millainen meidän tulomme teidän tykönne oli ja kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan tykö, palvelemaan elävää ja totista Jumalaa.

Se, että Jeesus itse todistaa Isän olevan yksin totinen Jumala, on mahdollisimman painokas Raamatunlause -todistus. Oppineet kreikankielen tuntijat voivat väitellä siitä kehen 1 Joh 5:20:ssä viitataan. Jos muuta todistusta ei olisi käytettävissä, asia voisi jäädä ratkaisemattomaksi. Kun Jumalan Poika itse osoittaa sanansa Isälleen tunnustaen Isän olevan yksin totinen Jumala, ei mielestäni muuta todistusta edes kaivata.

Erään tulkinnan mukaan ilmoitus Jumalasta ”yhtenä” (echad), ei tarkoita matemaattisesti jakamatonta yksikköä ja yksi-sanalla (echad) viitataan kollektiiviseen ykseyteen. Näin on kuitenkin vain muutamassa harvassa tapauksessa. Echad on juutalaisessa kielenkäytössä ollut ja on edelleen yksi ja vain yksi. Kun hebreaksi lasketaan yksi, kaksi, kolme niin se kuuluu: echad, shenayim, shalosh, arba jne. Yksi on siis echad, ei yachid niin kuin on haluttu väittää. Echad –sanasta on olemassa myös monikollinen muoto echadim, jota käytettäessä voi hyvinkin olla kyse tällaisesta kollektiivisesta ykseydestä. Huomattavaa on, kielitieteilijöiden mukaan, se, että tätä monikollista muotoa ei ole käytetty tässä Israelin uskontunnustukseksi sanotussa 5 Moos 6 luvun lauseessa!

Entä sitten, mikä merkitys on sillä, että Elohim eli Jumala on monikollinen sana? Se on monikkomuoto sanasta Eloah. Olisiko siis Raamatun alku pitänyt kääntää ”Alussa Jumalat loivat taivaan ja maan?” Ja samoin monet muutkin kohdat. Näin ei kuitenkaan mikään Raamatunkäännös tee. Hebreankielessä substantiivi, joka on monikossa, ei välttämättä tarkoita monikollisuutta. Raamatun alussa Jumala sanoi: tehkäämme ihminen … Tässä on siis monikollinen ilmaisu, jonka jotkut ovat käsittäneet niin, että siinä Jumala puhuu Jumallisessa majesteetillisuudessa samalla tavoin kuin vaikkapa Venäjän tsaari tai Ruotsin kuningas antaessaan lain aloitti sen sanomalla ”Me Jumalan armosta …”. Palatakseni ko. Raamatunkohtaan, on huomattava, että tätä ’tehkäämme’ –jaetta seuraavissa jakeissa, joissa sanotaan Elohim sanoi tai Elohim teki, näiden verbien muoto on aina yksiköllinen.

Silloin kun VT:ssa on käytetty Isä Jumalasta hänen nimeään Jehova (Jahve) kirjoitettuna JHVH konsonantein, on sitä seuraava pronomini aina yksikössä. Samoin jos Jumalasta on käytetty sanoja Eel tai Eloah tai arameankielistä Elah –sanaa, liittyy siihen aina yksikkömuoto.

Kreikankielisessä Vanhan testamentin käännöksessä, joka on tehty joskus kolmesataa tai kaksisataa vuotta ekr., on hepreankielinen Jumala-sana käännetty kreikaksi yksiköllisellä sanalla theos.

Raamatun ymmärtäminen tuottaa joskus vaikeuksia Psalmin 110:1 tyyppisissä tilanteissa. Psalmissa sanotaan: Herra sanoi minun Herralleni, …” tarkoittaen, että Jumala sanoi minun Herralleni (Jeesukselle). Jos ei käytetä Jumalasta erisnimeä Jehova, vaan kirjoitetaan HERRA (useinkin isoilla kirjaimilla), saattaa syntyä sekaannuksia. Selvempää oli Jumalasta kyseen ollen kirjoittaa Jehova (tai Jahve) tai JHVH.

Jehovan todistajat ovat omassa Raamatunkäännöksessään (Uuden Maailman käännös, UM) palauttaneet Jumalan nimen sekä Vanhaan että Uuteen testamenttiin. Tämä on ehkä paremmin hyväksytty VT:n osalta, mutta UT:n osalta asiasta on eri mielipiteitä. Mielestäni tämä kuitenkin selkeyttää tilannetta, jossa on sekaantumisen vaara.

Juutalaiset, jotka eivät ole uskaltaneet lausua Jumalan nimeä Raamattua ääneen lukiessaan, ovat lausuneet Jumalan nimen kohdalla sen sijaan Adonai. Maallisia herroja sekä myös Jeesusta kuvatessa käytetään sanaa Adonii.

 

Ei kukaan ole nähnyt Jumalaa (Joh 1:18)

Joh 1:18 on jae, jossa on kysymys Jumalan näkemisestä ihmisen omin silmin. Sitä tarkoitetaan kun Raamatussa sanotaan, ettei kukaan ole nähnyt Jumalaa. Tässä on tärkeää myös se mitä ei sanota; Johannes ei sano, että Poika on nähnyt taivaassa isänsä ja maan päällä ilmoittaa hänen tahtonsa. Tämän jakeen perusteella ei myöskään Poika ole nähnyt omin silmin Jumalaa; Poika on oppinut tuntemaan Jumalan ja ilmoittanut Jumalan tarkoituksen ja tahdon ihmiskunnan suhteen.

Joh 6:45 Profeetoissa on kirjoitettuna: ’Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.’ Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni. Joh 6:46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.  Jumalan voi ”nähdä” myös henkisesti. Kun pyhä henki tulee taivaasta ihmiseen, yhtyvät ihmisen ja Jumalan henki toisiinsa, niin että heistä tulee yhtä henkeä. 1 Kor 6:17 sanoo: Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan. Tällainen ihminen on ylhäältä, taivaasta uudelleensyntynyt (1 Kor 15:47). Hän tuntee Jumalan tahdon ja ”on nähnyt” Jumalan. 2 Kor 6:18 lupaakin, että … ”te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias”.

Seuraava Raamatun jae vahvistaa edellä olevan perustelun: 3. Joh 1:11 Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt – Jumalan näkeminen voi tarkoittaa muutakin kuin omin silmin näkemistä. Se, joka tekee hyvää toisille, sellainen ihminen on Jumalasta eli ylhäältä. Se ihminen, joka tekee hyvin, on Jumalasta eli on Jumalan opettama. Pahaa tekevä ihminen ei ole Jumalaa nähnyt eli häntä ei Jumala ole opettanut; hän ei ole Jumalan oma vaan Saatanan. Tässä ei ole kysymys näkemisestä ihmisen omin silmin, vaan Jumalan tahdon ymmärtämisestä ja vastaanottamisesta. Siitä puhuu myös Heb 12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; Mat 5:9 Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Puhdassydämisille luvataan: Mat 5:8 Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.

2 Moos 33:20 Ja hän sanoi vielä: Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon. 22 Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi. 23 Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa.”

 

Jeesuksen suhde Jumalaan UT:n mukaan

Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, 6. niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa. (1 Kor 8:5-6)

 Raamatussa on monta vastaavaa kohtaa, joissa todetaan, että ainoastaan Isä on kaikkivaltias Jumala, ikuinen aina ollut ja aina oleva. Tämän jälkeen todetaan selvästi erotetussa lauseessa JA yksi Herra, Jeesus Kristus.

”Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja Hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen” (Joh 17:3). Siis, on vain yksi totinen ja kaikkivaltias Jumala. Sitten on hän, meidän Herramme Jeesus Kristus, jonka Jumala on lähettänyt lunastamaan meidät vapaaksi synnin vallasta.

”niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa” (1 Kor 8:6). Tässäkin jakeessa siis todetaan selvin sanoin, että Isä yksin on Raamatun ilmoittama yksi jumala.

Voisi hyvin ajatella, että se jolla on kaikki valta ja voima niin taivaassa kuin maan päälläkin, on varmasti Jumala. Sillä, että Jeesukselle on annettu kaikki valta ja voima niin Taivaassa kuin maan päälläkin, ei välttämättä merkitse että Hän olisi Jumala, kaikkivaltiudesta puhumattakaan. Kaikkivaltias Jumala tekee rajoituksetta tahtonsa mukaan. Jeesus sen sijaan tekee Isän tahdon mukaan: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee” (Joh 5:19). Joh 14:10: ”Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.  Fil 2:6 jolla tosin oli Jumalan muoto, mutta Hän ei pitänyt tavoittelemisen arvoisena olla Jumalan kaltainen.

Vrt. Saatana, joka ryhtyi tavoittelemaan Kaikkivaltiaan Jumalan asemaa.

 

Mitä tarkoittaa jumaluuden koko täyteys?

Kol 2:9 ”Sillä hänessä [Jeesuksessa] asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti”; asuu κατοικέω  katoikeō; from G2596 and G3611; to house permanently, i.e. reside (literally or figuratively):—dwell(-er), inhabitant(-ter). For in Him dwells all the fullness of the Godhead bodily; Kol. 1:19  ”Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi”. For it was the good pleasure of the Father that in him should all the fulness dwell;

Jumalisuuden, tai kuten Efe 3:19 sanoo Jumalan, täyteys on lähtöisin Isä Jumalasta, ei niin, että Kristus olisi taivaasta ottanut mukaansa jumalallisen luonnon. Kun kyse on Jumalan täyteyden alkuperästä, täyteys ei voi olla Jumalan Pojasta lähtöisin.

Kun ihmisestä tulee Jumalan lapsi, hän saa Pyhän hengen itselleen ja Jumalan sinetin. Voisi sanoa, että Jumalan henki täyttää hänet. Efe 1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti. Gal 3:26  Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. 1 Joh 3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

Täyteys: πλήρωμα Plērōma G4238 from G 4137; repletion or completion, i.e. (subjectively) what fills (as contents, supplement, copiousness, multitude), fulness, abundance or (objectively) what is filled (as container, performance, period):—which is put in to fill up, piece that filled up, fulfilling, full.

Efe 4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

Efe 1:22-23 ”Ja kaikki hän [Jumala] on asettanut hänen [Kristuksen] jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, 1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää”.

Efe 3:19 ”ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä”.  –  Jumalan kaikki täyteys ’pas plērōma theos πλρωμα το θεοon myös ihmisten saavutettavissa, kun opimme tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaiken tiedon yläpuolella. Rakkaus on kaiken yläpuolella ja edellytys Jumalan täyteyden saavuttamiseksi. Ei tieto, ei voima vaan rakkaus. Jumala on asettanut Kristuksen kaiken pääksi seurakunnalle. Seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa ilmenee hänen täytensä, hänen rakkautensa. Täyteys on käsite, jonka ymmärtäminen tänä päivänä voi olla vaikeaa. Se pitää sisällänsä rakkaudellisen suhtautumisen lähimmäisiin, mutta se saattaa hyvinkin pitää sisällään myös Jumalasta saatavan voiman suorittaa merkittäviä tekoja.

Jeesus sanoikin: Mat 17:20 Niin hän sanoi heille: ”Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta.”
21:21 Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuussa tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: ’Kohoa ja heittäydy mereen’, niin se tapahtuisi.

Jeesus osoitti nämä sanansa apostoleille, joista oli tuleva hänen johdollaan toimivia Jumalan valtakunnan hallitsijoita. Koskevatko em. jakeet vain apostoleita vai kaikkia Jumalan poikia ja tyttäriä?

Jumalan täyteys ilmenee Kristuksen tekemissä ihmeteoissa ja hänen voimallisissa puheissaan. Jeesus sai Jumalalta ohjeet ja hyväksynnän tekemiinsä ihmeisiin ja teot olivat Jeesuksen oman todistuksen mukaan Jumalan tekemiä. Joh 8:28 minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.  Joh 12:49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman. Joh 14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.

Hallittuaan tuhat vuotta apostoleiden ja pyhien kanssa koko maailma on yhtä Jumalan kanssa; ”Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa” (1 Kor 15:28). Sairautta ja kuolemaa ei enää ole ja Jumala on kaikki kaikissa.

Joh 14:12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö.